ELÄMÄN REPPU | TIE ITSEEN

etusivu | Leirit ja kurssit | Pohjan tila | Palaute | Yhteystiedot

Pohjan tila
Leiripaikkana Pohjan tila on aikaisempien vuosien tapahtumien myötä osoittautunut toimivaksi kurssi- ja leiripaikaksi. Tila sijaitsee lähellä palveluita ja kaukana hälinästä rauhaisalla paikalla mystisen metsän vieressä. Elämän Tie leireillä on käytössä koko tila, luontopolkuineen ja laavuineen.
Pohjan tilan esite >>

Päärakennus
Tilan päärakennuksessa sijaitsevat majoitus- ja kurssitilat sekä keittiö. Majoittua voi yläkerran kahden huoneen lisäksi alakerran ”apukeittiöön” ja tarvittaessa pienempään saliin siskonpedille. Pohjan tilalla on patjat ja tyynyt, joten mukaan ei tarvitse ottaa kuin makuupussi ja lakanat.

Yhdessä työskentelyyn käytetään pääasiallisesti isompaa salia. Pienemmissä ryhmissä tai yksin työskentelyyn löytyy tiloja päärakennuksen lisäksi piharakennuksesta sekä tietysti luonnon helmasta sään salliessa.

Piharakennus
Puulämmitteinen sauna ja takkahuone sijaitsevat piharakennuksessa. Päivisin tunnelmallinen takkahuone on hiljaisuuden tyyssija. Siellä on mahdollisuus hiljentyä kuuntelemaan oman sisäisen äänen hiljaisia kuiskauksia.

Illalla takkahuone ja sauna on perinteinen suomalainen paikka rentoutumiseen sekä kuulumisten ja kokemusten vaihtamiseen. Saunan takana on grilli ja rantalentopallokenttä, jossa voi ottaa vaikkapa hien pintaan ennen saunomista.

Laavu
Pohjan tilan mystisessä lähimetsässä on laavu, jossa sään salliessa vietämme runsaasti aikaa. Laavulle voi leirien aikana halutessaan mennä hiljentymään. Workshopit pidetään laavulla, jossa ykseys luonnon kanssa on kädenulottuvilla. Leirin yhteenveto ja lähtökahvit nautitaan myös mystisen metsän suojissa.

Luontopolku
Pohjanpolun pituus on 3,6 km ja se sisältää 17 rastia, joilta saa monipuolista tietoa ympäröivästä luonnosta. Elämän Tie leirillä käytämme lyhyempää 1,8 km (9 rastia) pituista polkua hyödyntäen olemassa olevia rasteja sekä työstämällä leirin teeman mukaisia asioita/ajatuksia.

Pohjanpolku alkaa metsäkirkolta, joka on myös oivallinen paikka rauhoittumiseen ja hiljentymiseen.

Savusauna ja lampi
Pihapiirissä sijaitsee myös pieni lampi ja savusauna. Savusauna ei lämpiä leirien aikana mutta sen terassilla ja lammen laiturilla voi viettää aikaansa.



Kulkuyhteydet
Loimaa sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä. Junalla tai linja-autolla tulijoille järjestetään kyyti asemalta leiripaikalle. Pohjan tilan pihassa on tilaa myös muutamalle henkilöautolle.

Viereisessä kartassa osviittaa Pohjan tilan sijainnista.

Pohjan tila, Joenperäntie 262, 32200 Loimaa

Päivitetty 16.6.08 | © Jaana Hongisto & Riitta-Marja Gauffin 2008